Yhtye - Finngips
Viulisti Eeva Oksalan sekä harmonikkataiteilija Sami Varvion perustama Finngips (entinen Varvio-Oksala-yhtye) on jo vuosikymmenen ajan esiintynyt aktiivisesti eri puolilla Suomea konserteissa ja monenlaisissa yksityis- sekä yritystilaisuuksissa. Finngips on unkarilaiseen csárdás-musiikkiin sekä mustalaismusiikkiin erikoistunut virtuoosiyhtye. Tilaisuuksista riippuen ohjelmistoon sisältyy myös suomalaista ja argentiinalaista tangoa sekä elokuva- ja viihdemusiikkia.
Finngips on tullut tunnetuksi mukaansatempaavista ja sähköisistä esiintymisistään, joissa vauhti ja vaaralliset tilanteet seuraavat toisiaan. Omaperäiset sovitukset, improvisaatiotaito ja muusikoiden luontainen temperamentti täydentävät kokonaisuutta, joka yllättää sekä haastaa kuulijat vuorovaikutukselliseen elämykseen.
Yhtye on viime vuosina esiintynyt duona ja kvartettina mm. Tampere talossa, Maailmantango-festivaalilla, Poppari -Live Music Clubilla, Kangasalan salonkimusiikkijuhlilla, Ravintola Laternassa, Kulttuuritalo Telakalla, Lautsia Jazz -festivaalilla, Hotelli Urussa, Pirkanmaan musiikkiopistolla ja Teatterikahvila Kivessä. Vuosina 2007-2010 yhtye vastasi musiikista Aamulehden Kasvokkain-kiertueella.
Finngipsin esikoislevy julkaistiin 17.9.2010.
Tiedustelut sähköpostitse tai lomakkeella.
Finngipsin jäsenet:
- Eeva Oksala, viulu
- Sami Varvio, harmonikka
- Tuomas Lehto, kitara
- Tuomo Kinnunen, kontrabasso
Sivut päivitetty 22.1.2012



